sunnuntai 18. toukokuuta 2008

den glider in!



suomi kukisti rakkaan vihollisen ruotsin ja otti mm-kisoissa tänä vuonna pronssia! suomi pelasi kisojen viimeisimmässä pelissään myös turnauksen parasta peliään, ja voitto oli aivan ansaittu. ruotsin maalilla torjunut stefan liv oli omalta osaltaan auttamassa suomen maalintekoa, niin huonoa oli välillä miehen peli. leijonat pelasivat selvästi paremmin kuin venäjää vastaan, mikä herättääkin pientä spekulointia. jos suomi olisi saanut koneen käyntiin ja pelannut samanlaista peliä venäjää vastaan, mikä vaan olisi voinut olla mahdollista. no näin ei kuitenkaan käynyt ja on hienoa lopettaa kausi voittoon, tässä tapauksessa vielä pronssiin. sheddenin aikakausi päättyi samalla, mutta hyvin mies on mielestäni leijonia käskyttänyt. selänne saattoi pelata myös viimeisen pelinsä, mutta pihlströmin ja muiden ansiosta ei vanhoja pelaajia pian jäädä enää edes kaipaamaan. suomen koko turnauksen parhaat pelaajat olivat mielestäni mikko koivu ja antti pihlström, tuomo ruutukin urakoi hyvän turnauksen. nuoret pelaajat siis nousivat jo tässä turnauksessa pääosaan, joten sveitsistä tulee ensi vuonna mm-kultaa, sen voin ennustaa jo nyt! hyvä suomi!

Ei kommentteja: