lauantai 25. huhtikuuta 2009

tänään se alkaa suomen osalta!



tänään siis alkaa jännitysnäytelmä leijonien osalta, kun suomi kohtaa norjan klo 1700. matsi tulee tottakai televiisiosta siihen aikaan, joten muistakaa katsoa. saku ei kisoihin pääse, alavatsavamman takia. kapteenin poisjäänti on toki kova kolaus, mutta sota ei yhtä miestä kaipaa ja onneksi on jarkko ruutu joukkueessa! carolina saattaa tippua ja sieltä olisi selviä vahvistuksia luvassa, sillä tuomo ruutu, joni pitkänen ja jussi jokinen saattaisivat kaikki saapua kisoihin. myös sika-jokisen ja kiprun taival on kohta katkolla, mutta kipperi ei ainakaan kisoihin tule, joten toivon että mies saisi tänä vuonna kauden päätteeksi nostella sitä stanley cuppia. illan toisena pelinä sitten ruotsi vs itävalta, eli läpihuutojuttuja nämä molemmat. no, suomella on useinkin ollut vaikeuksia pieniä maita vastaan, mutta tänään hurja-hannes vastaa huutoon ja iskee muutaman häkin ja suomi voittaa 4-0!

Ei kommentteja: